Rakennusopas

Tässä oppaassa näytetään esimerkkikuvin kuinka pokeripöytä rakennetaan. Kaikki rakennekuvat on selkeytensä vuoksi tehty 3D ohjelmalla, muista työvaiheista löytyy myös valokuvia.

Mallipöytänä on 200x100cm kokoinen ovaalin muotoinen pokeripöytä johon tulee myös racetrack.

Täältä löytyy myös video-ohje pokeripöydän rakentamisesta.

6. Nahan sitominen

Kiinnitä ensin pehmustereunan ylä- ja alaosa toisiinsa ruuveilla.

Kun hankkii keinonahkaa (tai aitoa) niin kannattaa varmistaa, että sen leveys on ainakin 140cm (normaali leveys). Pituutta kannattaa ottaa hieman ylimääräistä koska nahan pitää ylettää pehmustereunojen alle ja lisäksi on hyvä, että nahan reunasta saa vielä kiinni kun sitä kiristetään. Mallipöytää varten suosittelen ainakin 240cm pituista palaa.

Ensin laitetaan nahka tasaiselle alustalle pohjapuoli ylöspäin ja pehmustereuna sen päälle pehmustepuoli alaspäin. Kokeile paljonko nahkaa tarvitsee tulla reunojen yli jotta sitä saa vielä käsin kiristettyä, sitten merkitään ja leikataan kaarien kohdalta ylimääräiset pois.

Ensin kiinnitetään ulkoreuna ja aloitetaan kiristäminen päädyistä. Nidotaan ensin toiseen päätyyn muutama niitti ja sitten vastapäädystä kiristetään nahkaa mahdollisimman tiukalle ja lyödään se niiteillä kiinni. Seuraavaksi laitetaan niitit kaarien alkupäihin. Ensin toiselle puolelle ja sitten toiselle puolelle. Seuraavat niitit laitetaan aina kahden edellisen laitetun puoliväliin kunnes koko reuna on nidottu.
Samalla periaatteella nidotaan myös reunuksen suorat kohdat.

Kun ulkoreuna on kunnolla nidottu kannattaa ylimääräiset nahat leikata pois jotta ne ei ole tiellä sisäreunaa nidottaessa.

VIHJE! Kun reuna alkaa täyttymään niiteistä niin aiemmin lyödyt todennäköisesti löystyvät. Irrota ne ruuvimeisselillä ja pihdeillä, kiristä ja lyö uudet niitit niiden tilalle.

Sisäreunaa varten kannattaa piirtää apuviivoja joita pitkin nahka leikataan. Ensin taas katsotaan paljonko nahkaa täytyy jättää ylimääräistä jotta siitä pystyy pitämään vielä kiristettäessä kiinni. Päätyjä varten tarvitaan astemittaa jolla merkitään leikattavat suikaleet. Aloitetaan jälleen nitomalla ensin kaaren keskikohta ja seuraavaksi kaarien alkupäät. Tälläkin kerralla seuraavat niitit laitetaan aina kahden edellisen puoliväliin kunnes koko reunus on nidottu. Lopuksi leikataan ylimääräiset nahat pois.

Työkalut ja tarvikkeet:

  • Niittipyssy
  • Niittejä
  • Sakset
  • Pitkät pihdit
  • Tasapäinen ruuvimeisseli
  • Kynä
  • Viivoitin
  • Astemitta